Pieni itkee hiljaa

Tuntuu niin pahalta että sattuu.
Kipu iskee rintaan yhä uudelleen.
Hellittää hetkeksi, mutta palaa kahta kauheampana.
Itken hiljaa, nyyhkytän.
Itken kovaa, niin että naapurit kuulevat.
Olen pahoillani, että häiritsen.
Miksi olen täällä.
Miksi täytyy elää.
Itken liikaa, jopa yleisillä paikoilla.
Eikä ketään huomaa.
Painan kasvot vasten kylmää ikkunaa.
En jaksa enää.
Suljen silmäni enkä jaksa estää kyyneleitäni valumasta poskilleni.
Painan katseen maahan, haluan ulos.
Vastaan kävelee porukka opiskelijoita haalarit päällä.
Minuun sattuu, aivan liikaa.
Oma haalarini pölyttyy hyllyn päällä. Minusta ei ole pitämään hauskaa, ei enää.
Helpompi olla yksin. Eikä ketään kaipaa.
Iltaisin pyörittelen terää kädessäni.
Painan sen vasten ihoa, mutten tee mitään.
Testaan itseäni.
Joskus häviän ja veri pääsee ulos kehostani.
Paha pääsee ulos. Hetkeksi.
Kunnes haava paranee ja jäljelle jää vain arpi, joka muistuttaa.

Mummi halaa lujaa, kuiskaa korvaan hiljaa "yritä taas jaksaa".
Äiti halaa, ei sano mitään. Halaa vain ja silittää.
Lähdin kotoa riidoissa isän kanssa. Enkä minä tunne mitään. Vain vihaa itseäni kohtaan. Vihaa joka kasvaa päivä päivältä suuremmaksi. Kuvani heijastuu junan ikkunasta, puristan hampaat yhteen. Tekisi mieli lyödä nyrkki ikkunasta läpi. Tuhota kuva. Saada se pirstoutumaan pieniksi siruiksi. Aivan kuten olen sisältä. Palasina.
Pieni lapsi kysyy äidiltä saako junassa laulaa. Saanko olla pieni lapsi. Saanko vain itkeä ja kertoa siten että on paha olla. Äiti kaappaisi syliin ja sanoisi kaiken olevan hyvin. Pyyhkisi kyyneleet ja antaisi pillimehun.

Tällä hetkellä vain satutan itseäni kun en muuta osaa.
Huomaan näkeväni luut paremmin, tuntevani ne ohuen ihon läpi. Olen mustelmilla, kun luut kolhii lattiaan. Se ei haittaa. Kipu on ystävä. Ainoa ystävä.

"Pieni kulkee edellä.
Juoksee polulta pois.
Haluaa nähdä hienot maisemat
alas kalliolta.
Muita ei enää näy.
Pieni on malttamaton, nopeampi.
Sammal tuntuu pehmeältä kengän alla.
Oksat raapivat ihoa.
Pieni kurkistaa alas.
Pelko valtaa koko kehon.
Mitä jos huomaamatta astuu liian pitkälle.
Tippuu alas.
Ilman että ehtii ymmärtää.
Tai nähdä rakkaita.
Pyytää apua.
Kun on jo liian myöhäistä."

Liian kauan olen pelännyt kontrollin menettämistä. Että jalat vain vievät enkä voi estää itseäni. Että mieli sumenee, enkä enää ymmärrä. Pelkään.
Tunne, joka valtaa minut nykyään liian usein. Pelko.
Mitä jos äidille sattuu jotain. Pelkkä ajatus saa minut itkemään. Entä jos en näe veljeäni enää.
En pelkää kuolemaa, pelkään vain menettää. En kestäisi sitä. En millään.
Istun autossa ja kuski ajaa lujaa. Mietin mielessäni kuinka auto suistuu tieltä ja kuolen vammoihini. Ketään muu ei vahingoitu, vain minä katoan. Haihdun keijuna tuulen mukana.

Enhän halunnut kuolla, enhän.
Pyydän, auttakaa minua.
Vielä muutama viikko.
Pakko jaksaa.
Pakko.