Miksi on niin helppoa kieltää itseltä oikeus olla masentunut, surullinen tai tuntea pahaa oloa. On helppoa sanoa, ettei minulla voi olla ongelmia, kun monella muulla on ollut paljon vaikeampaa kuin minulla. Moni on kokenut kovia, minä vain valitan. Eikö?
On liian helppoa verrata itseään muihin. Nämä ajatukset ovat osin ulkoapäin pakotettuja. Ei oteta todesta, sanotaan, ettei tuo kovin paha asia ollut, vaikka todellisuudessa toiseen sattuu enemmän kun ulospäin annetaan näkyä. Tai että olet vain liian herkkä, et ymmärrä huumoria kuten muut. Tai kuten usein minullekkin on sanottu etten vain osaa nauttia elämän hyvistä asioista. Olen pessimisti ja vaikea ihminen. Miksi sitten olen vaikeampi kuin muut? Tarkoittaako se, että kaivelen ongelmia aivan itse, omasta tahdostani, etten edes tahtosi olla onnellinen. Ettei minulla ole tämän vuoksi oikeutta saada olla surullinen, ehkä uskaltaa jopa pyytää apua, jos siltä tuntuu.
En tiedä, mutta tuntuu että olen vain mestari kieltämään itseltäni kaiken. Vaikka silti havittelen haavettani olla vielä joskus onnellinen. En vain tunnu antavan siihen itselleni edes mahdollisuutta. Mutta miksi?
Millainen ihminen haluaa satuttaa itseään tahallisesti. Haluaa tehdä elämisestä vaikeaa. Ensin kielletään omat mielipiteet, ruoka, illat ystävien kanssa, lämmin suihku. Nyökytellään kivulle, omalle verelle, yksinäisyydelle, nälän tunteelle, poltteelle kurkussa ja kivulle mahassa.. kaikelle sille tuskalle mitä vain voi oman pään menoksi keksiä.
Ehkä tosiaan olen vaikea ihminen, jos en muille, niin itselleni ainakin.
Olen viettänyt koko loman vanhempieni luona, nyt vihdoin palaan takaisin omaan yksiööni ja jatkan elämääni kuten ennen, yksin. Tuntuu pahalta, sillä olin valmis palaamaan jo aivan loman alussa. Ja vain, koska syöminen ja liikkumattomuus aiheuttivat niin valtavan ahdistuksen, etten tiennyt enää miten päin olla. Olen syönyt kiltisti, mutta heti kun olen ollut hetken yksin, olen löytänyt itseni sormet kurkussa. Olen treenannut yöllä itseni kipeäksi. Aamulla herännyt jalat täristen. Ahminut marraskuun paastotut kalorit kerralla. Olen elänyt jatkuvan ahdistuksen kanssa. Ja nyt, kun loma on lopussa, olo on alkanut helpottaa, mutta pelko omia ajatuksia kohtaan on kasvanut. Minulla on suunnitelmia, motivaatiota, tahtoa ja inspiraation lähteitä. Minulla on aikaa ja rauhaa. Vielä monta viikkoa aikaa ennen lääkärin tapaamista. Monta viikkoa aikaa kadota. Pienuuteen, kalorimereen, mittanauhoihin ja kipeisiin lihaksiin. Monta viikkoa aikaa hajota.
Pelottaa miten pitkiä aikoja joudun odottamaan, millä pitäisi jaksaa. Miten.
Olen valmis itse aiheutettuun kipuun.
Muistutan silti itseäni. Jaksamaan vielä vähän.
"Vain tuska meidät herättää, selvästi hetken näkemään.
Värit lyö mielen ikkunaan ja tunteet pikakelataan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit muistuttavat, että edes joku välittää ♥