Minua pelottaa.
Pelkään itseäni.
Näin televisiossa mainoksen ohjelmasta 112 ja minua alkoi ahdistaa.
Mitä jos teen jotain, mikä johtaa johonkin kamalaan. Mitä jos joskus en enää hallitse itseäni. Toimin ajattelematta, ilman ymmärrystä. Ahdistuksen vallassa.
Jäin tänään viimein yksin omaan kotiini. Minunhan piti nauttia hiljaisuudesta ja omasta rauhasta, sitähän olin odottanut.
Mikään ei koskaan mene niinkun suunnittelee...
Koko ilta meni itkiessä pahaa oloa. Jokainen koottu palanen mureni tänä iltana, enkä edes tiedä mitä tapahtui.
Olin innoissani, treenasin kun vihdoin siihen tuli mahdollisuus. Jalkani tärisivät niin etten jaksanut kävellä. Itkin lattialla riittämättömyyden tunnetta. Käperryin sängylle makaamaan. Jostain se sanoinkuvaamaton paha olo iski taas päälle. Sain ahdistuskohtauksen, oloni oli todella outo, tunsin kuinka menetän otteen mielestäni. Tuntui että sekoan, etten kestä enää hetkeäkään, mutten voinut tehdä ololleni mitään. Itkin ääneen, kuin pieni lapsi. Kyyneleet kastelivat päiväpeitteen. Jalkani tärisivät kun hapuilin lipaston laatikoita. Tiesin tekeväni väärin, mutten enää osannut tehdä muutakaan. En tiedä mistä se paha olo tuli, mutta tiesin etten kestä sitä enää.
Viilto, toinenkin.
Tunnen kuinka lämmin veri valuu kättäni pitkin.
Tunnen pienen helpotuksen.
Mutta se ei riitä.
Keskityn kipuun ja painan terän ihoa vasten vielä kerran.
Viimeinen on syvempi kuin piti.
Käteni tärisevät holtittomasti,
paperi värjäytyy punaiseksi.
Hetken olen iloinen, katson vain kädelläni valuvia verijuovia.
Sain mitä halusin.
En tunne lainkaan kipua, se on outoa.
Pelottavaa on se, ettei tämäkään tuntunut riittävän. Olisin tarvinnut enemmän, jäin kaipaamaan lisää. Mutta järki palasi päähäni ja ymmärsin, etten voi enää.
Kuinka pienessä hetkessä voi menettää niin paljon. Mitä kaikkea paha olo saa aikaan, on pelottavaa. Pelkäsin että sekoan, ihan todella se tuntui siltä. Olin ollut irti niin kauan, eikä minun todellakaan pitänyt turvautua terään enää ikinä. Se on vain liian helppo ratkaisu. Silti en halua päästää irti, sillä kaipaan sitä liikaa.. aivan liikaa.
Tiedän, että kun kerran repsahtaa, joutuu käymään saman taistelun itsensä kanssa alusta uudelleen. En tahdo taistelua nyt. Minulla ei ole voimia siihen. Ehkä joskus. Nyt yritän vain selvitä, kun en muuta voi.
"Seinille muodostuu varjoja.
Ne eivät ole minun.
Varjo seuraa kaikkialle.
Tarraa minun varjooni, tekee askeleista raskaita.
Hyökkää päälle ja vie samalla kaiken.
Hakkaa maan tasalle yhä uudelleen.
Kuiskuttaa korvaan lupauksia ja pahoja sanoja.
Kontrolloi minua, saa seuraamaan käskyjä.
Varjo haluaa nähdä veren,
että katoan,
että kärsin.
Varjo haluaa, että olen täydellinen.
Täydellinen..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit muistuttavat, että edes joku välittää ♥