Entä jos ei jaksa enää

Onko mahdollista palata vanhaan. Onko mahdollista jäädä kotiin perheen luo. Mennä takaisin. Onko mahdollista olla taas se pieni tyttö äidin helmoissa. Pieni tyttö joka oli täynnä iloa ja energiaa. Kyynel vierähtää poskelle kun ajattelen itseäni silloin joskus. 

En tiedä missä vaiheessa kaikki muuttui.
Mutta se jokin on kääntänyt kaiken päälaelleen, minun elämässäni. Kaiken.
Hymy pyyhkiytyi pois, en ollut enää kiltti muille enkä itselleni.
Kaikki tapahtui hitaasti, huomaamatta. Vasta nyt osaan ymmärtää miten kaukaa muutokset ovat lähtöisin.

Olen jonkun mittapuun mukaan aikuinen, mutten tunne olevani. Lähelläkään. Mieluusti vielä hetkeksi palaisin takaisin pehmoiseen lapsuuteen, elämäni parhaisiin aikoihin. Haluan pois. En kestä elää tätä päivää. En kestä näitä jatkuvia unettomia öitä, jotka itken läpi, en jaksa loputonta väsymystä, en jaksa taisteluita mieleni kanssa milloin mistäkin asiasta, en jaksa tätä yksinäisyyttä. En jaksa enää, eikä ketään kuule kuinka itken. saanko käpertyä sänkyyn, sulkea verhot ja käpertyä peiton alle piiloon maailmaa, joka on liian raskas. Jossa ei jaksa elää tai kohdata seuraavaa päivää.
En halua kuolla, en vain jaksa enää elää näin. Haluan takaisin sen lapsuuden ilon. Haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi, haluan nauraa, nauttia, olla onnellinen. Haluaisin edes yhden pienen halauksen, joka antaisi voimaa jaksaa seuraavaan päivään.

En tiedä enää mikä olen. Ihmisraunio. Se olen. pelkkä kuori. Minuun ei voi koskea, vaikka ainoa mitä pyydän on pieni kosketus, että tietäisin olevani elossa.
Katson kuvaa itsestäni. Se en voi olla minä. Mitä minulle on tapahtunut. Missä olen. Kierrän kädet ympärilleni, tunnen kylkiluut sormieni alla. Kavahdan, en se voi olla minä. En voi. Käyttäydyn oudosti. Teen asioita joita vanha minä ei koskaan olisi tehnyt. Annan tuntemattoman koskea, annan hänen tehdä oloni vieläkin huonommaksi, jätän koulun välistä ilman syytä. Ilman ilmoitusta. Lämmitän ruokaa, syön haarukallisen ja heitän loput pois. Tiuskin ihmisille, tuntemattomille. Olen hukannut itseni, olen menettänyt otteeni kaikesta mitä minulla oli. Seison tuulessa yksin ja tunnen kuinka se imee minusta irti kaiken minkä saa. Kaiken sen mitä olen, mitä minulla joskus oli. Olen kuollut. Sisältä.
Mutta sekään ei riitä.

Ehkä aamulla nukahdan kun kello soi pakottaen nousemaan uuteen päivään. Silmäni ovat punaiset itkemisestä. En enää jaksa edes yrittää. En jaksa antaa muille hymyä, jonka olen itse kadottanut. Enkä sanoja, jotka ovat liian raskaita. Olen aivan hukassa ja anon katseellani apua. Pyydän ja anelen, että joku huomaisi. Auttakaa minua, en jaksa enää. Minuun sattuu.

"if no one will listen"

https://m.youtube.com/watch?v=8dNDCu3eK_8