Sometimes things are hard

Minulla ei ole koskaan diagnosoitu mitään. Toisaalta se olisi mahdotonta, sillä en ole tähän päivään mennessä uskaltautunut lääkärin luo. Olen käynyt psykologin ja terveydenhoitajan luona. Minulle on sanottu vain "viittaa keskivaikeaan masennukseen" ja koulu-uupumus minulla on ainakin. Olen ollut myös painokontrollissa ja minulle on asetettu painoraja jota en saisi alittaa. Painotarkkailussa olen edelleen, koska paino on ollut laskussa jatkuvasti.
Itse en sitä huomaa tai halua myöntää. Koskaan en ole tarpeeksi hyvä. Ei tarvitse olla täydellinen ollakseen onnellinen. Mutta entä jos ei osaa hyväksyä itseään sellaisena kuin on. Miten silloin voi elää. Kaipaan vastauksia. Mieleni on täynnä ilmassa leijuvia kysymyksiä. Tuntuu että hukun niiden alle.

Ajatukset vievät minua taas aivan liikaa mukanaan.
Seison peilin edessä, sanon itselleni ääneen olevani hullu jos teen sen.
Silti hetken päästä löydän itseni huoneestani yrittäen etsiä jotain terävää.
Hapuilen päättömästi kaikkea mihin käteni osuvat.
Lopulta väsyn ja vaivun lattialle makaamaan.
Edes kyyneleet eivät pääse lasittuneen katseeni läpi. Minua kylmää.
Olen epäonnistuja, vaikka nyt voin mukamas tyytyväisenä sanoa onnistuneeni olemaan
satuttamatta itseäni.
Silti olin jo liian lähellä romahtaa

 

Työnnän ihmiset pois läheltäni. En ole tarpeeksi sosiaalinen ja aktiivinen. En ole osannut arvostaa ystävieni halua auttaa, huomannut heidän huoltaan. Olen kieltänyt kaiken.
En ole päästänyt ketään lähelleni. Piiloudun kahvikupin taa ja nyökyttelen kaiken olevan hyvin.
Äiti halaa minua tiukasti, toivottaa hyvää yötä. Toivon, ettei hän päästäisi koskaan irti, että saisin olla se pieni tyttö taas. Silmäni täyttyvät kyynelistä ja toivon voivani kertoa kaiken. Kuitenkin lopulta kokoan itseni, toivotan hyvät yöt ja painan oven takanani kiinni.
Olen niin lohduttoman yksin. Aivan liian yksin, vaikka lähelläni on paljon rakkaita ihmisiä.
Surullisinta on, että ainoa jota voin syyttää olen minä itse...

Olen aina ollut henkilö, jolle muut purkavat huolensa, yläasteella tuntui, että olen yleisesti tunnettu terapeutti, joka jaksaa kuunnella ja auttaa. Muita on niin helppo auttaa ja toivonkin siitä joskus tulevaisuudessa itselleni ammattia. Olisi ihanaa saada auttaa ihmisiä ja nähdä, kuinka kaikki alkaa sujua taas paremmin. Se on unelma ammattini ja sitä kohti tavoittelen kovasti. Muille annettuja ohjeita on kuitenkin vaikea soveltaa itseensä. Tai sen pitäisi olla helppoa, mutta silti en ole juurikaan pystynyt siihen vielä. Ehkä joskus vielä. Ajattelin, että voisin tehdä itselleni listan asioista, jotta muistaisin huomioida myös itseni. Olen jo askarrellut seinälleni kollaasin, jossa on positiivisia asioita. Sen tuntuu pieneltä jutulta, mutta silti saa minut piristymään edes vähän.

Nyt on perjantai ja viikonloppu edessä. Aion nauttia yhteisestä ajasta poikaystäväni kanssa. Nauttikaa tekin viikonlopusta ja kerätkää voimia uuteen viikkoon. ♥

"You`re not alone"
http://www.youtube.com/watch?v=0ODDtLMiGnY