sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kuka olen?

Vihdoin sain aikaiseksi aloittaa oman blogin pitämisen. Olen sitä jo pitkään suunnitellut, mutten ole saanut aikaiseksi aloittaa, paitsi nyt. Kirjoittelen anonyyminä, sillä aion kertoa tänne asioita elämästäni, jotka eivät kestä julkisuutta nimelläni. Ne ovat salaisuuksiani, ainakin vielä. Toki kirjoitan kuulumisia ja elämäni hyvistä ja huonoista hetkistä ja kaikenlaista muuta turhaa. 

Näin alkuun voisin hieman alustavasti esitellä itseäni vähän. Olen 18-vuotias nuori neiti, joka yrittää selvitä lukion viimeisestä vuodesta kunnialla läpi. Olen tällä hetkellä tulevaisuudestani todella epävarma, mahdollisuuksia on, mutta mihin lie joudun/pääsen. Voin sanoa, että koulu on ollut viimeiset kolme vuotta asia, joka on vienyt elämässäni kaiken ajan ja energian. Perfektionismi ja pessimistisyys eivät todellakaan sovi yhteen ja tämä kaikki onkin vienyt minut uupumukseen asti. Nyt yritän kerätä voimiani takaisin, mikä tuntuukin todella hankalalta, koska olen ajanut itseni aivan liian syvälle tähän kaikkeen. Yritä kuitenkin kovasti.

Kahvin voimalla

Elämässäni on kuitenkin paljon asioita, joista todella pidän, kuten poikaystäväni (valitettavasti vielä kaukosuhde), ystäväni, perheeni, musiikki, lukeminen, kirjoittaminen, eläimet... ja monet muut asiat. Ilman näitä en jaksaisi elää. Pidän myös liikunnasta todella paljon ja se onkin asia, jolla saan pääni tyhjäksi ja paremman olon. Rakastan myös matkustelemista, ja olenkin onnekas, kun olen perheeni kanssa päässyt matkustelemaan koko lapsuuteni ajan ympäri Suomea ja Eurooppaa.
On vielä yksi erityinen asia jota rakastan, nimittäin haaveilu. Olen toivoton haaveilija ja vaivun aina, olin sitten missä tahansa omiin mietteisiini ja minut saa aina tökkimällä palauttaa maan pinnalle. :D

 
Viime vuosi oli minulle kaikkein raskain. Kerroinkin jo hieman uupumuksestani. Sen lisäksi, tai siihen liittyen olen kärsinyt useista muista ongelmista. Minulla on tällä hetkellä suuria ongelmia syömisen kanssa, olen todella epävarma omasta kehostani. En pidä itsestäni yhtään ... Suurin ongelmani on kuitenkin se, etten puhu asioistani. En ole ikinä puhunut, ja siihen opetteleminen tulee olemaan vielä vaikeaa. Mutta näin aluksi en kerro asioista tämän enempää, ne tulevat varmasti esiin vielä tulevissa kirjoituksissani.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit muistuttavat, että edes joku välittää ♥