Kuinka sun käy, ihminen hauras

olen jälleen samassa tilanteessa kuin joskus yläasteella. Kerron ystävälleni jotain ja huomaan taas kuuntelevani monen ihmisen huolia samaan aikaan. Olen taas se joka auttaa, kuuntelee ja pitää kaiken sisällä. Vaikka itse herään uuteen aamuun uupuneena, käperryn peiton alle ja piiloudun. Pohdin kuinka selvitä tästäkin päivästä. Muiden edessä on oltava vahva. Istun sohvalla, isä huutaa kuinka pitäisi siivota, olen huono, en viitsi edes äitiä auttaa. Pidättelen kyyneleitä, puran pahan olon musiikkiin. Olen pahoillani, että en jaksa.

Yksinäinen kyynel vierähtää poskelle, kun huoli ystävästä kasvaa liian suureksi. Oma vointi ja huoli usean ystävän jaksamisesta on aivan liikaa.  

"Hiutaleet leijailevat maahan,
pimeys laskeutuu aikaisin.
Nielee kaiken sisäänsä.
Kodeista hohkaa lämmintä valoa,
mutta minun on kylmä.
Hiutaleet pistelevät kasvoissa
ja rinnassa pahan ote kovenee.
Lumeen painuu jälkeni,
mutta ne peittyvät pian uusilla hiutaleilla.
Voisin vain kadota,
eikä ketään huomaisi
tai löytäisi minua enää."

En tiedä miksi yhä yritän. Miksi yritän kertoa vanhemmilleni jos johonkin sattuu, jos jotain on tapahtunut elämässäni. Minulle nauretaan, kaikki on vain vitsiä. Kysytään mikä minun on. Ääni on pilkallinen. Jos oikeasti vastaisin jotain, minua ei kuunneltaisi. Kysytään, koska on pakko kysyä. 
En tahdo tuntea näitä tunteita enää. Ne muistuttavat liikaa vanhasta.

Äiti halaa, pyytää anteeksi. Kysyy mikä on, enkä sano mitään. On niin paha olla. Täytyy jaksaa tammikuun loppuun asti. On pakko.

Ahdistus liikkumattomuudesta ja syömisestä kalvaa jatkuvasti. Muiden huoneiden valot sammuvat. Minä kyykkään ja teen lihaksia mahdollisimman hiljaa, etten vain  herätä ketään. Riittämättömyyden tunne on valtava. Painan pään tyynyyn ja käperryn pieneksi. Painan kädet kylkiin, tunnen luut ihon läpi. Se tuntuu hyvältä, mutta mikään ei riitä, koskaan.

Olen pahoillani, että kirjoitan joulun alla näin masentavaa tekstiä. Kotona on vain niin vaikea olla, kun on tottunu elämään yksin. Toivon rauhallista joulun aikaa teille kaikille  ♡

"lähdetkö kauas
meetkö niin pitkälle
kuin kotoas vain voit
kuinka sun käy
ihminen hauras
vielä sun itkus öisin korvissani soi
ja vaikka joskus vaarallinen
on matka silti ihmeellinen
mahdollisuus

otat ensiaskeleet
varovasti
tunnustellen
kaadut nouset ylös taas
yhä uudelleen
ja ymmärrät sen
pienet kolhut
suuret murheet
käsikkäin käy
kanssa riemun
oivallusten suurimpien"