Pieni painaa pään tyynyyn,
sulkee silmät ja makaa hiljaa.
Olohuoneesta kuuluu ääniä.
Huutoa.
Liian kovaa puhetta, että voisi nukkua.
Kyynel vierähtää poskelle, kastelee tyynyn.
Pieni puristaa pupua vasten rintaa.
Kello on jo paljon. Aivan liikaa.
Aamulla pieni ei jaksa nousta.
Äänet kovenee.
Ulko-ovi paukahtaa ja hiljaisuus laskeutuu taloon.
Pieni raottaa ovea.
Näkee äidin ja kysyy hiljaa.
"mihin isi meni?"
Pieni peitellään sänkyyn
ja ovi suljetaan.
Pieni valvoo.
Eikä enää aamulla uskalla nousta.
Varovainen askel, toinen... kestääkö pienen painon, haurauden. Ajatelmia, sanomattomia lauseita, kuiskauksia ja itkupotku raivareita. Minun maailmani. Hauras ja niin kovin pieni tämän kaiken keskellä. Silti yritän vielä, hengitän
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Muisto
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit muistuttavat, että edes joku välittää ♥