Samalla kun ympärillä on tiukka tukiverkko.joka kannattelee.
Silti itseni kanssa olen yksin,
vailla suojaa mihin paeta tätä tuskaa
sisälläni.
Kun se satuttaa, riepottaa minua niin,
etten saa henkeä enää.
Ei mikään eikä kukaan voi minua pelastaa
kun tämä paha on niin paljon
voimakkaampi kun yksikään meistä.
Sillä on päämäärä, eikä paha luovuta
ennen murskavoittoa.
Ennenkuin minä hajoan.
Otteita mun Osastopäiväkirjasta:
3.6.2017
Mieli hajoaa käsiin, keskittyminen on nolla ja pää on ku sumussa kokoajan. Oon nyt ECT (sähköhoito) jonossa ja tällä hetkellä suunnitteilla 10 kerran jakso. Pelottaa niin paljon. Mikä lahopää musta sit tuleekaan...
Mut tiedän ettei tää näinkään voi jatkua, kun itken joka päivä eikä musta oo mihinkään. Polillakin mun omahoitaja sano viime kerralla, että oon parissa viikossa menny ihan petipotilaaksi. Mä olen 21-vuotias ja petipotilaana...
6.6.2017
Kolmatta viikkoa osastolla enkä hahmota aikaa lainkaan. Se vaan kuluu ilman että huomaan.
Tänään oli hoitosuunnittelukokous, jossa mun lisäksi oli mun päivähoitaja, lääkäri, ylilääkäri ja joku opiskelija. Ja taas mä itkin... niinkun aina nykyään.
ECT-lähete oli mennyt läpi ja eka sähkökerta ehkä tänä perjantaina (9.6.) Pelottaa ihan hirveesti,
tai toimenpide jännittää ja pelottaa ettei tääkään auta.
Mä tosiaan kävin ton osastojakson aikana 10 kertaa sähköhoidossa ja niinkun mä pelkäsinkin, ei siitä saatu toivottua apua mun tilanteeseen/oloon. Mulla on niin toivoton olo, että mikä mua muka voi enää auttaa? Useita lääkkeitä kokeiltu ilman apua, nyt sähkö kokeiltu myös, keskustelukontakti on tiiviinä polilla ja täällä mä vielä olen. Tällä hetkellä tosin kotona, eikä tää paha vieläkään päästä musta irti.
"Se vyöryy yli mustana pilvenä,
enteilee sadetta ja
saa ilman tuntumaan raskaalta
Tuuli pyörittää minua ympäri
ja kaataa lopulta maahan
Minuun sattuu ja olen peloissani
Myrskyssäni aivan yksin
vailla otetta johon tarttua"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit muistuttavat, että edes joku välittää ♥