Olen elossa!

Ensin ajattelin aloittavani täysin puhtaalta pöydältä, uusi blogi, uusi minä, uusi elämä. Lopulta totesin että tämä blogi on minulle aivan liian tärkeä, enkä halua että se vain katoaa ja unohtuu pois. Voisinko herättää sen uudelleen henkiin? Toivon niin. Tajusin myös, että vaikka vuosia on mennyt eteenpäin ei tarinani ole muuttunut mihinkään. Minulla on historia, tämä hetki ja tulevaisuus. Elämä on erilaista, mutta kamppailen yhä samojen asioiden kanssa kuin vuosina 2014 ja 2015 jolloin viimeksi tätä blogia kirjoitin. Toivon vain kovasti että vanhat lukijat löytävät blogini uudelleen ja ylipäätään etten kirjoittaisi tarinaani vain itselleni. Haluan jakaa sen kanssanne.

Tosiaan välissä on vierähtänyt aika pitkä aika siitä kun viimeksi tänne kirjoitin. Paljon on tapahtunut, tai todella paljon itseasiassa. Lyhyesti sanottuna; Keskeytin opintoni ammattikorkeakoulussa, yritin aloittaa puolen vuoden opinnot opistossa, mutta jaksoin kaksi viikkoa kunnes romahdin. Muutin takaisin vanhempieni luo toiseen kaupunkiin ja menetin ensimmäisen oman asuntoni sekä mielettömän tärkeän hoitokontaktini. Aloitin matalan kynnyksen toiminnassa kahdesti viikossa ja pitkän taistelun jälkeen vihdoin pääsin Mielialahäiriö poliklinikalle ja sain oman hoitajan sekä lääkärin. Muutaman kuukauden jälkeen oloni meni niin huonoksi, että minut kuskattiin päivystyksen kautta ensimmäistä kertaa osastolle marraskuussa 2016. Tällä hetkellä takana on neljä eripituista osastojaksoa (pisin jakso 2kk) ja sairaslomalla olen ollut kohta vuoden.

Tämän vuoden aikana elämäni on ollut täysin sairauksieni hallinnassa. Lääkeannoksia on veivattu ylös ja alas, lääkkeitä vaihdettu uuteen kun olo ei ole helpottanut, viikottaisia polikäyntejä, osastojaksoja, ECT hoito, epätoivoa, itkua, paniikkikohtauksia, loputonta selviytymistä. Mikään ei ole poistanut tätä pahaa oloa ja outoja oireita. Olen jumissa, jaloissani kahleet jotka vetävät kohti pohjaa eikä mieleni jaksa käsitellä asioita enää. Pelkään tulevaa. Pelkään niin kamalasti.
Mutta vihdoin minulla on tukenani kaikkein tärkeimmät; perhe, isovanhemmat, serkku ja ystävät. Heidän vuoksi taistelen. Joka ikinen päivä.

Haluan jatkaa tarinaani. Saada kirjoittamisen taas osaksi elämääni ja jakaa kokemuksia ja ajatuksiani. Koska olen vielä täällä, elossa!