En tiedä mitä pitäisi tehdä. Taitaa olla parasta, että laitan blogin hetkeksi ainakin tauolle. Tuntuu, että mielessä on niin paljon asiaa, mutta en voi kirjoittaa mitään niistä tänne. En voi kirjoittaa enää kaikkea sitä mitä tunnen tai ajattelen tällä hetkellä. En voi kirjoittaa siitä mitä käyn läpi tai koen. En halua satuttaa ketään teksteilläni tai aiheuttaa pahaa mieltä tai pahimmassa tapauksessa yllyttää muita asioihin, jotka vain aiheuttavat pahaa.
Ehkä kirjoitan jo hetken päästä uudelleen, ehkä en. Tällä hetkellä vain oma elämä kiertää samaa kehää enkä osaa päästää irti. Enkä välttämättä edes halua, en tiedä. Kuitenkin taitaa olla parasta, että en pura ajatuksiani tällä hetkellä tänne.
"-Yritin tarttua heinänkorsiin. Jos sitä tekee tarpeeksi kauan, saa lopulta otteen jostakin, mikä ainakin panee jatkamaan eteenpäin. Minulla ei ollut enää mitään, mitä olisin ymmärtänyt tai mihin olisin voinut uskoa. Silloinen tilanteeni ei ole lainkaan harvinainen. Ammattiauttajat kysyvät: Mitä sinä teit ennen syömishäiriötä? Millainen sinä olit aiemmin? Ja minä vain tuijotan heitä, koska en pysty muistamaan aiempaa, eikä sana"sinä" merkitse minulle mitään."
-Marya Hornbacher-
En tiedä kauanko pidän hiljaiseloa, mutta palaan kun kykenen kirjoittamaan taas niin kuin ennen. Kirjoitan, kun saan aikaan tekstiä, jota uskallan taas julkaista.
Ehkä vielä joskus pääsen tästä kierteestä pois. Pitäkää huoli itsestänne, sillä olette arvokkaita, jokainen <3
Pelkkä ihminen
https://www.youtube.com/watch?v=CMRh04dl16Y
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit muistuttavat, että edes joku välittää ♥