Kaiken piti olla hyvin, kaiken piti olla täydellistä. Uusi kaupunki, uudet ihmiset, uudet harrastukset, oma ihana koti ja elämä.
Elämä hymyili minulle isommin kun pitkään aikaan. Rupesin pitämään itsestäni, luotin taitoihini ja pärjäämiseeni. Kaikki alkoi hyvin, paremmin kun odotin.
Salakavalasti mieleni silti mureni hitaasti. Ilman että huomasin edes mitään.
En jaksa kantaa yksin kaikkea sitä
mitä uusi elämä toi tullessaan,
en jaksa lastata uusia asioita vanhojen ongelmien taaka päälle.
Tunnen olevani yksinäisempi kuin koskaan.
Suhde murenee käsiin,
vain minun takiani.
Kaikki ovat kaukana,
eikä ketään tunne.
Esitin vahvaa, myös itselleni.
Ja menin halpaan aivan täydestä,
en osannut epäillä hetkeäkään.
Olinko tyhmä ja luulin itsestäni liikaa? Kerrankin luotin itseeni.
En uskalla enää. Petin itseni.
Myönsin etten pysty tähän kaikkeen enää yksin.
En ole elämäni aikana koskaan ollut näin hukassa itseni kanssa,
vaikka hukassa monesti olen ollutkin.
En tiedä miten tässä maailmassa pitäisi enää elää. Miten olla ja puhua.
Miten elää ja selvitä.
Huomaan itkeväni iltaisin,
huomaan ajatusteni palaavan samalle tasolle mitä ne joskus ennenkin olivat. Pelkään.
Ainoa askel oikeaan on avunpyyntö.
Hapuilen ympärilleni,
olen aivan pieni, hento ihminen,
jota ketään uudessa isossa maailmassa ei tunne.
Helpottavaa, ketään ei tiedä, ketään ei huomaa.
Pelottavaa, ketään ei tiedä, ketään ei huomaa.
Mieleni on täynnä ristiriitoja.
Odotan mitä tapahtuu.
Muuta en osaa, muuhun en pysty.
Ainoa mitä saan aikaan
on tämä sekava teksti,
joka unohtuu huomenna.
Haihtuu tuulen ja sateen mukana. Lakaisee minut mukanaan,
pimeään.
Ihana kuulla sinusta pitkän ajan jälkeen, vaikka ei tää kivaa luettavaa ole. Koita pärjätä, voimia niin paljon! <3 Koita puhua, se helpottaa varmasti. :)
VastaaPoistaIhanaa, että lukijat jaksavat odottaa, vaikken aina kirjoittaisikaan. Yritän herätellä blogini taas henkiin, kiitos sinulle, halaus! <3
PoistaMä olen miettinyt viime aikoina, että on oikeastaan aika vaarallista päättää, että kaikki on nyt hyvin - samalla ehkä kieltää itseään tuntemasta negatiivisia tunteita. Sitten ne vain kasvavat ja käyvät sietämättömiksi. Tuossa tilanteessa tärkeintä on nyt myöntää itselleen, ettei pärjää yksin ja tarvitsee apua. Kiva tosiaan kuulla susta, vaikkakin ihan tällaista ei toivonut lukevansa. Tsemppejä!
VastaaPoistaNiin, ymmärsin ton saman itsekkin, et oon kieltäny kaikki pahat ajatukset ja negatiiviset tunteet iteltäni kokonaan. Ei hyvä idea, koska kaikki purkautuu aina jossain välissä ulos jotenkin... palaan itteni kanssa aina vaan lähtöpisteeseen.
PoistaKiva kuulla et mun tekstejä on odotettu, kiitos sulle myös <3