Onnelliseksi?

Edessä on paljon hyvää. Yhteinen jokavuotinen reissu parhaan ystävän kanssa.
Aion nauttia siitä täysin rinnoin! Tästä kesästä tekee haikean tieto siitä, että se voi olla viimeinen yhteinen kesä. En aio luopua ystävästäni ikinä, mutta jos pääsen opiskelemaan, välimatka kasvaa.

Ystäväni kehottaa huomioimaan elämän pienet hyvät asiat. Haluaa että listaisin niitä päivittäin ylös ja muistuttaa, että asiat voivat olla hyvinkin pieniä. Aamukahvi, hyvä sää, kissan kehräys, mitä vain.
Haastan jokaisen tämän lukevan keskittymään hyviin asioihin. Kirjoittamaan niitä ylös. Keräämään joka päivältä edes vaikka kolme hyvää asiaa. Uskotaan siihen, että positiiviset asiat ovat vahvempia kun ne negatiiviset, jotka yrittävät tuhota meidät.
Makoilemme puoleenyöhön asti huoneeni pehmeällä matolla ystäväni kanssa. Nauramme ja juttelemme vaikeistakin asioista. Lopuksi hän vetää minut itseensä kiinni ja kuiskaa korvaani kaiken järjestyvän vielä.
Tunnen olevani kuin pieni lapsi.

Siitä on jo yli puolitoista vuotta, kun kirjoitin äidille kirjeen. Kerroin olostani, pyysin apua.
Silti olen tässä tilanteessa nyt. Mitä tapahtui?
Minua ei otettu todesta, ei uskottu että voin pahoin.
Olin pitkään katkera, vihainen. Nyt en jaksa enää. Kuinka he voisivatkaan ymmärtää.
Kokemus jätti minuun kuitenkin ikuiset jäljet.
Minuun sattui enemmän kuin koskaan.
Olin menettänyt luottamukseni, uskon vanhempieni tukeen ja turvaan.
Olen pärjännyt yksin, ollut niin lohduttoman yksin kaiken tämän tuskan kanssa.
Ihmiset ihmettelevät miksen puhu vanhemmilleni asioistani, miksen kerro heille jos on paha olla, tai ylipäätään mitä elämässäni tapahtuu.
Kaikelle on syynsä minun mieleni sisällä. En vain pysty siihen enää. En kaiken kokemani jälkeen.
Ehkä vielä joskus puhun heille ja kerron kaiken, kunhan olen tarpeeksi vahva.

Kirjoitin osan tästä runosta äidin kirjeeseen. En muista mistä sen löysin, mutta kiitos kirjoittajalle, se kosketti minua.

"Unelmoit elämästä jolla on tarkoitus.
Tahdot päästää irti siitä mitä kannat sisälläsi.

Tiedät, ettei ulkopuolinen ymmärrä, ei hän voi.
Ja miten voisi kun ei itsekkään ymmärrä?

Oma maailma, niin itkuinen ja tuskainen,
ei päämäärää, ei mitään mihin nojata.

Ja toivot, sinä niin toivot,
että se kerran päättyisi,
eikä koskaan palaisi."

Kävin tänään terveyskeskuksessa. Piti olla ne labrakokeet.
Kyllä, minä ihan todella kävin siellä ja olen ylpeä itsestäni! Mutta kuten tietää, ei mikään koskaan mene niin kuin suunnittelee. Ei tälläkään kertaa.
Terveydenhoitajani oli säätänyt jotain lähetteideni kanssa, joten verikoetta ei sitten otettukaan, vaan joudun ottamaan yhteyttä terkkariini taas ja sitten yritetään uudelleen.
Miten saan itseni taas yrittämään uudestaan.
Miten?

Olen taas flunssainen. Odotin kovasti, että pääsen mökillä metsään lenkille, mutta jouduin luopumaan aikeistani heikon oloni takia.
Nytkin mieli huutaa ulos juoksemaan tai treenaamaan lihaksia, mutten voi. Haluan olla terve keskiviikkoon mennessä. Pakko!
Tämä on viikko, jonka toivon olevan kesän paras, en halua olla ahdistunut ja miettiä vain syömistä ja oloani. Haluan elää ja päästää irti tästä kaikesta edes hetkeksi!
Toivon, että teilläkin olisi hyvä viikko, ansaitsette sen! ♥

Muutama hyvän mielen kappaletta
https://www.youtube.com/watch?v=MSiTR_iE3u8
https://www.youtube.com/watch?v=vw_0iTq2dZM