Nyt minun paha oloni on jotain aivan muuta, en ymmärrä sitä yhtään. On jotenkin tyhjä olo. En jaksa kiinnostua enkä innostua. Mikään ei tunnu oikein miltään, en jaksa välittää. Ajatukset vaan kiertää, en saa niistä otetta, enkä mitään ulos.
Vastaan aina vain etten tiedä, se on palannut taas... olen ihan lukossa ja yksin näiden asioiden kanssa.
Kuljen ympyrää, enkä pääse mihinkään.
En osaa päästää irti, enkä tarttua tulevaisuuteen.
En jaksa tarttua niihin haaveisiin ja suunnitelmiin, jotka ehkä
kiskoisivat minut pois tästä paskasta.
Se on aivan helvetin surullista, sillä minä itse olen itseni suurin
vihollinen, se on totuus.
En tiedä koska pääsen tästä ajatuksesta ja pakosta eroon. Halusta viiltää.
Olen ollut ilman taas jo iäisyyden. Mitä tapahtuu jos sorrun taas ja pilaan kaiken. En jaksa piilotella, vetää hihoja käsien peitoksi, selitellä ja vältellä katseita. Haluan vain nähdä veren.
Haluan jotain konkreettista tämän tyhjyyden keskelle.
Ehkä pitäisi keksiä jotain muuta, jotain fiksumpaa, hyväksyttävämpää. Jostain syystä en halua, en vain pysty päästämään tästä irti. En tiedä mitä teen itseni kanssa.
Koska voin olla sinut itseni kanssa, vai voinko koskaan.
En vain kestä itseäni.
En vain kestä itseäni.
En halua että ketään koskee, että ketään katsoo mua.
Olo on epämukava ja tuntuu että kaikki vaan katsoisivat minua ajatellen kuinka lihava olen, kuinka paljon syön, vaikka olen pienikokoinen.
Olo on epämukava ja tuntuu että kaikki vaan katsoisivat minua ajatellen kuinka lihava olen, kuinka paljon syön, vaikka olen pienikokoinen.
En kestä olla mun kehossa, enkä katsoa peiliin,
haluan vain olla laiha, laihempi. Pieni ja siro. Itsevarma.
Haluan vain pitää itsestäni, muuta en pyydä.
haluan vain olla laiha, laihempi. Pieni ja siro. Itsevarma.
Haluan vain pitää itsestäni, muuta en pyydä.
Mun pää räjähtää enkä halua jatkaa näin.
Maailma on julma, tai siis mun mieli on, kun en osaa elää.
Kaikki on päällisin puolin vaan niin hyvin. Oon liian iloinen ollakseni masentunut, syön ja painan liikaa ollakseni syömishäiriöinen. Kaikki kuuluu vaan nuoruuteen, kaikki on hyvin, enkä ole ainoa, jolla on välillä vaikeaa. Miksi sitten en pääse tästä kaikesta yli. En osaa jatkaa elämää, kasvaa, itsenäistyä ja olla se mitä minulta odotetaan.
Maailma on julma, tai siis mun mieli on, kun en osaa elää.
Kaikki on päällisin puolin vaan niin hyvin. Oon liian iloinen ollakseni masentunut, syön ja painan liikaa ollakseni syömishäiriöinen. Kaikki kuuluu vaan nuoruuteen, kaikki on hyvin, enkä ole ainoa, jolla on välillä vaikeaa. Miksi sitten en pääse tästä kaikesta yli. En osaa jatkaa elämää, kasvaa, itsenäistyä ja olla se mitä minulta odotetaan.
Tämä kaikki alkoi kun olin varmaan 13-vuotias. Silloin mun ajatukset muuttui, hiljalleen ja salaa hiipien. Ajatukset oli raskaita ja mun ilo hiipui, silloin kadotin sen, mitä nyt kaipaan eniten. Tapahtui paljon, eikä ketään kysynyt minulta kuinka mä jaksan, onko mulla kaikki hyvin. Ei koska minun piti olla vahva, tukipilari. Tuolloin myös vanhat muistot palautui mieleen, ne iski vasten kasvoja kovaa ja sai mut murtumaan sisältä. Muistot piinasi minua jatkuvasti, ne meni videonauhana mun mielessä. Mistään ei voinut puhua, se kaikki oli vain minun sisällä. Siitä alkoi mun salaisuudet, ne kaikkein suurimmat salaisuudet, joista ei puhuta, jotka ovat liian vaikeita sanottavaksi ääneen.
"Linnun kokoinen"
Mulla on myös niin tyhjä olo, eikä päässä yhtään mitään. Mä olen myös hukassa itseni kanssa ja myös laihdutuksen. En itsekkään tiedä miten pääsisin pois tästä olosta, onko edes mitään mihin paeta?
VastaaPoistaKoita jaksaa kaikesta huolimatta, voimia! <3
Niinpä, onko mitään mihin paeta, en tiedä ja se pelottaa.
Poistayritän jaksaa, päivä kerrallaan vaan.
paljon voimia myös sinulle, olet ihana kun jaksat kommentoida! <3