Oma pieni maailma

En tiedä miksi elän, en löydä sille tarkoitusta tai syytä. Haaveet opinnoista, ammatista, ehkä omasta perheestä ja pienestä omakotitalosta ovat muuttuneet mitään sanomattomiksi. En havittele niitä enää. Opiskelen, mutten tiedä miksi sillä pelkään ettei minusta koskaan ole tekemään töitä, mitä haluan, mitä pystyn. Tahdoin auttaa muita mutta miten enää voisin kun en osaa auttaa enää edes itseäni.
Haaveeni eivät kannattele minua enää, olen kadottanut otteeni niistä.

Maailma on kaunis. Kuljen tietä pitkin keskellä yötä ja tuijotan taivaalle. Kuu loistaa pilvien välistä, on lämmin. Rakastan luontoa yli kaiken. Saatan lähteä ulos kävelemään vaikka keskellä yötä jos siltä tuntuu, se on pakokeino pahasta olosta. On rauhallista, vain yön yksinäiset kulkijat ovat liikkeellä enkä minä pelkää. Itken kyyneleeni enkä pyyhi niitä pois. Katse kohtaa toisen, myös surusilmät ja alaspäin painuneet suupielet. Ahdistus painaa rintaa, iskee puukon keuhkoihin ja saa minut itkemään lujempaa. Yö on masentuneiden aikaa, olen huomannut sen. Kuljen enkä osaa pysähtyä, en ennenkuin aika on täysi.

Kaunis maailma, jossa tapahtuu niin paljon pahaa. Saako se minut pysymään täällä?

Ajatukset harhailevat. Kaikki painuu taka-alalle, näen ympäristön sumeana ja ihmiset vain hahmoina kaukaisuudessa. Äänet hiljenevät kun omat ajatukset ottavat vallan. Ne kietovat sisäänsä eivätkä päästä irti. Havahdun kun äiti tökkää kylkeen ja naurahtaa että olen omissa maailmoissani. Niin, oma pieni maailma.

Pysäytän pyörän junaradan varteen. Asemaa ei näy lähimaillakaan, vain junarataa loputtomiin molemmissa suunnissa. Lupiinit kukkivat ja kuuma aurinko polttaa niskaa. Kysyn isältä kulkeeko kiskoilla vielä juna, hän vastaa myöntävästi. Ajattelen kuinka helppoa olisi vain kävellä raiteilla, jättäytyä suoraan alle. Radan ja minun välissä ei ole mitään.. vain tieto siitä, etten kykenisi tekemään mitään sellaista. Vaikka ajatukset kuolemasta ovat rauhallisia, helpottavia.
Olisin itsekäs, sillä se satuttaisi liian monia, vaikka ainoa jota halaun satuttaa, on minä itse.

Toivon vain että voisin kääntää ajatukseni pois päältä. En tiedä mistä nämä ajatukset, lohduttomat, masentuneet ajatukset ovat tulleet jälleen.. Ne pelottavat minua. Tahdon vain olla turvassa, rauhassa. Pyydän, älkää kiintykö minuun, älkää jättäkö minulle paikkaa sydämmessänne tai uhratko minulle ajatuksia. Satutan jokaista kuitenkin. Antakaa minun olla, antakaa minun mennä...