Yhden narun varassa

Blogi uiskentelee kanssani aivan pohjamudissa... pahoittelen näitä masentuneen mieleni ajatuksia, toivon etten satuta niillä ketään.

Nukahdan paniikin laannuttua ahdistuksen uuvuttamana, mutta herään muutaman levottoman nukutun tunnin jälkeen uudelleen paniikin tunteeseen. Katson kelloa, vähän vajaa viisi aamulla, en voi nousta vielä ylös.

Olin onnellinen kerran, nyt se kaikki on poissa.

"I know that someday you'll be sleeping, Darling,
likely dreaming off the pain.
I hope you'll hear me in the streetlight's humming,
softly breathing out your name.
I know that even with the seams stitched tightly,
darling scars will remain.
I say we scrape them from each other,
darling, and let them wash off in the rain.
And when they run into the river,
oh no, let the water not complain.
I swear that even with the distance,
slowly wearing at your name,
Your hands still catch the light the right way and
Our hearts still beat the same."

-nobody not even the rain-

Hämmennyin miten postaus taukoni aikana lukijoihin ilmestyi usea uusi nimi. Vaikken pitkään aikaan saanut aikaiseksi yhtäkään tekstiä lukijoiden määrä kasvoi. Toivottavasti en vain säikytä ketään pois.. halusin vain sanoa hei ja tervetuloa. Kun salaisuuteni verkko kasvaa, ikuisesti.

Tiedostan varsin hyvin että ajatukseni eivät ole terveitä. Sairaat ajatukset, sairas mieli. Havittelen mahdotonta ja kuljen narun mukana räsynukkena. Ei en valita, elämä on mukavaa yhdessä sairaiden ajatusten, syömishäiriön, kivun, ahdistuksen, onnistumisen tunteen, vihan ja haaveiden kanssa.
Niin.. onko ainoa haaveeni elämääni varten tavoitella laihuutta, kauneutta, ihon alta pilkistäviä luita ja keveyden tunnetta. Ehkä. Minulla ei ole muutakaan, joten pidän haaveestani kynsin ja hampain kiinni. En päästä irti, en luovuta kivulle, en ikinä. Koko elämä panttina, yhden narun varassa. Enkä pelkää, en enää.

Olen vihainen, kuljen äitini mukana kaupassa kärryä työntäen. Tekisi mieli viskoa paketit takaisin hyllyihin, pitkin lattioita, huutaa etten halua, en pysty. Tavanomaisista asioista on tullut niin vaikeita, kun ajatukset kiertävät jossain aivan muualla. Haluaisin kaatua lattialle ja katsoa mitä tapahtuu. Haluan viedä itseni äärimmilleen, katsoa miten pitkään jaksan. Milloin mieli horjuu liikaa, saa kaiken sumenemaan ympäriltä pois. Leikin elämälläni, piilosilla ja hippaa. Katson milloin en saa sitä enää kiinni, milloin en löydä sitä enää. Vilkutan vain kaukaa ja kuiskaan hei hei.