Taas yksi itkuinen yö.
Minuun sattuu, sattuu aivan liikaa. Kyyneleet tipahtelevat yksi kerrallaan. Kastelevat poskeni, tipahtavat rinnalleni tai jäävät huulilleni.
En tiedä mitä ajattelin kun paljastin itsestäni taas pienen osan hyvinkin tärkeälle ihmiselle. Niin.. hän on tärkeä, muttei silti tiennyt asioista mitään. Oli hämillään ja huolissaan, vaikka sai asioistani vain pintaraapaisun.
Asiat nousevat pintaan, saavat minut käpertymään pieneksi, käännyn itseeni enkä tajuttuani sano enää mitään. Lukko sulkeutuu eikä päästä mitään enää ulos, etten paljasta liikaa. Etten aiheuta huolta tai harmia.
Olen yksin, sillä en päästä ihmisiä lähelleni. Itken.
Ajatus terästä laatikossa tulee jälleen mieleeni. Se pelästyttää minut. Miksi se on edelleen vaihtoehto. Miksi...
Tahtoisin ilahduttaa sua mut en tiedä miten :( Kovin surullinen mut kaunis tää sun blogi. Oon seurannu sun blogia anonyymisti mun edellisen jonkinsortin laihdutusblogin käyttäjällä, oot lukenu sitä blogia....
VastaaPoistaVoimia sulle kovasti varsinkin tulevaan talveen, vielä on sun aika loistaa, olet sinnikäs ja arvokas! <3
http://itfeeel.blogspot.fi/
Hei, ilahdutit mua sun kommentillasi, kiitos siitä!
PoistaJa voimia sinulle myös ihana!♡